Mikä sinua liikuttaa?

Kirjoitan tätä blogitekstiä bussissa istuessani. Köröttelen kuskin kanssa kahden, vaikka laskujeni mukaan bussissa on ainakin 34 matkustajapaikkaa. Mieleni tekee käydä kysymässä kuskilta, kuinka usein hän ajaa koko vuoron itsekseen. Kuljen matkan, jota nyt tässä parhaillaan taitan, vähintään kolme kertaa viikossa kakkostyöstäni kuntosalilta Espoosta kotiini Helsingin Punavuoreen. Siinä missä ruuhka-aikaan salille mennessäni bussissa on paljonkin väkeä, saan usein palata seitsemän kieppeillä alkuillasta kotiin lähes tyhjässä kulkuneuvossa. Lisään vielä että – mikäli joku pyöräytti silmiään Punavuoren kohdalla – ei hätää; olen asunut 22 vuotta alueella, jonne silloin kulki yksi bussilinja kerran puolessatoista tunnissa.

Ymmärrän ihmisiä, jotka tarvitsevat autoa. Seitsemältä pitää olla töissä ja neljältä tyttären taitoluisteluharjoituksissa. Puoli viideltä alkaa pojan jalkapallo ja viideltä oma jumppa, jonka jälkeen lapset pitää myös hakea kotiin. Julkisilla ei välttämättä ehdi, tai niiden pienikin viivästys saattaa sotkea hauraan kuvion niin, että keskiviikkoilta romahtaa dominomaisesti kasaan. Toisaalta autoissakin on heikko käyttöaste. Usein kuski saa luritella my heart will go onit ja greatest love of allit ihan itsekseen. Alueilla, joilla ihmiset liikkuvat eniten omissa peltikopperoissaan, saattaa olla heikoin julkisen liikenteen tarjonta, mutta monesti löytyy myös muita syitä.

Aina tietoa ei ole tarpeeksi, tai se ei tule arjessa riittävän lähelle. Äitini, joka liikkuu julkisilla tai kävellen kaikkialle, on päättänyt sijoittaa jonkun euron itselleen mukavimpaan tiedonhakutapaan ja lukee bussiaikataulun aikataulukirjasta. Moni ei kuitenkaan jaksa tai ehdi vilkaista sopivaa julkisen liikenteen vaihtoehtoa HSL:n Reittioppaasta ja Kutsuplus on yhä harmillisen vähän tunnettu palvelu. Ja joskus se ei vaan huvita. Hektisessä arjessa ovelta ovelle liikkuminen omilla ehdoilla saattaa olla juurikin se pieni, tarvittava pala luksusta. Eihän kokemuksellisuudessa ole oman auton päihittänyttä. Vai onko?

Tekesin ja liikenne- ja viestintäministeriön yhteisohjelma Liikkuminen palveluna koittaa päihittää auton tuoman helpotuksen arkikokemukseen, tarjoamalla koko matkaketjun ovelta ovelle saumattomasti. Näin ei tarvitsisi itse stressata ruuhkista ja ehtimisestä, vaan voisi luottaa siihen, että aikataulu pitää. Onko tämä edes mahdollista? Suomesta ovelta-ovelle -palveluiden edelläkävijämarkkina -tapahtumassa 14.4. oli esillä suuria mahdollisuuksia, ja teknisiä ratkaisuja, joiden myötä liikkumispalvelujen ostamisesta suoraan omalta liikkumisoperaattorilta voisi hyvinkin tulla arkipäivää. Sana käyttäjä mainittiin lähes kaikissa puheenvuoroissa, mutta toistaiseksi jäi vielä epäselväksi, kuka hän on ja millaisia tarpeita hänen arkensa pitää sisällään.

Kaikkien ihmisten tarpeet kun eivät ole samat. Se on huomattu jo olemassa olevien palveluiden suhteen. Lisäksi kyky ja tahto omaksua uusien sovellusten käyttölogiikkaa ja ymmärtää erilaisia palvelumalleja vaihtelee äärimmäisen paljon ihmisten välillä – ikään katsomatta. Uusia palveluita kehiteltäessä, olisi tärkeää huomata käyttäjien tarpeiden erilaisuus jo lähtötilanteessa eikä vasta testausvaiheessa. On yksi asia seurata teknisesti missä ja miten ihmiset liikkuvat, mutta on toinen asia ymmärtää sitä arkikokemusta, joka luo pohjan liikkumistarpeille. Uusia palveluita kehitettäessä on elintärkeää löytää yhteinen sävel teknisten innovaatioiden ja tarpeisiin perustuvan analyysin välille. Ottamalla käyttäjät keskeiseen rooliin palvelun kehityksessä alusta asti, voidaan varmistua myös siitä, että heille syntyy omistajuussuhde yhdessä luotuun asiaan sekä halu käyttää sitä.

Kappas, nyt bussiin tuli toinenkin matkustaja.