Minäpystyvyys ja hoivarobotit – keinoja käyttäjän tukemiseen uuden teknologian parissa

Minäpystyvyydellä (self-efficacy) tarkoitetaan yksilön arvioita omista kyvyistään tai pystyvyydestään suoriutua tietyssä tilanteessa tai tehtävässä. Varsinaisten kykyjen sijaan olennaista on, mitä yksilö arvioi voivansa omilla kyvyillään tehdä. Minäpystyvyys on aiheena kiinnostava, sillä minäpystyvyys on yksi ihmisen toimintaa keskeisesti ohjaava tekijä: se vaikuttaa suoraan käyttäytymiseen ja esimerkiksi siihen, kuinka paljon ja kuinka pitkään ihminen ponnistelee suoriutuakseen tietystä tilanteesta tai tehtävästä. Minäpystyvyyden tarkastelua voidaan tehdä yleisellä tasolla tai tehtäväspesifisti, jolloin pystyvyyden kokemuksia tarkastellaan sidottuna tiettyyn tehtävään tai tilanteeseen.

Otetaan esimerkiksi hoivarobottien hyväksyminen ja käyttöönotto. Älykkäitä palvelurobotteja on ehdotettu yhdeksi osaratkaisuksi ikääntyvän väestön hoivapalveluiden tarjonnan takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Hoivaan suunniteltujen teknologiaratkaisujen kirjo on kokonaisuudessaan laaja, ja hoivassa robotiikkaa on hyödynnetty esimerkiksi kirurgiassa, nostotyössä ja seuran tarjoamisessa. Aihetta voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta, mutta esimerkiksi hoitajien näkemykset uuden teknologian käyttöönotosta ovat kiinnostavia, sillä työskennellessään lähellä ikääntyneitä he vaikuttavat toiminnallaan suoraan myös hoivan laatuun. Käytännössä he usein myös auttavat muita uusien teknologioiden käyttöönotossa ja käytössä.

Minäpystyvyyden vaikuttaa alkuvaiheessa jo siihen, ryhtyykö ihminen ylipäätään edes yrittämään tietystä toiminnosta suoriutumista. Hoitaja, joka luottaa oppivansa hoivarobotin käytön tarttuu myös todennäköisemmin uuteen tehtävään, kuin omia kykyjään vastaavassa tilanteessa epäröivä kollega. Toisin kuin yleisellä tasolla tarkasteltaessa, tehtäväspesifin minäpystyvyyden avulla voidaan mahdollisesti päästä myös sen jäljille, onko yksilö edes motivoitunut käyttämään kyseistä teknologiaa kyseisessä tilanteessa. Käyttöaikomukseen vaikuttavien taustatekijöiden ymmärtäminen on arvokasta, koska vähälle käytölle tai täysin käyttämättä jäävä teknologiainvestointi tuskin kuuluu yhdenkään organisaation tavoitelistalle.

Etnografia auttaa tunnistamaan motiiveja ihmisen näkyvän käyttäytymisen taustalla, ja voi auttaa siten löytämään myös keinoja minäpystyvyyden tukemiseen teknologian käytössä työpaikoilla. Esimerkiksi onnistumisen mahdollisuuksien tarjoaminen on keskeistä, sillä toistuvat onnistumiset lujittavat minäpystyvyyden kokemusta. Pystyvyyden kokemuksia voidaan vahvistaa myös esimerkin avulla, kun toisen ihmisen onnistuminen saa uskomaan myös omiin mahdollisuuksiin onnistua. Toisen pystyvyyden kokemuksia voi pyrkiä vahvistamaan sanallisella vakuuttelulla, mikä on keinona varsin nopeasti saatavilla, mutta edellyttää myös realismia. Lisäksi ihmisen fyysiseen ja affektiiviseen olotilaan voi pyrkiä vaikuttamaan myönteisesti, sillä ihmisillä on tapana tulkita omia kehon signaaleja merkkeinä omasta kyvykkyydestään. Säännöllinen palaute sekä uusien taitojen opettelu asteittain käyttäjän työn oman kannalta relevanteissa tilanteissa ovat niin ikään keskeisiä keinoja.

Tämäntyyppisten keinojen hallinnan voidaan nähdä olevan myös osa tuloksellista uusien teknologioiden käyttöönottoa kaikissa inhimillistä toimintaa ymmärtävissä organisaatioissa.