Sukupolvien unelma

Kuinka toiveikkuus oikein syntyy ja mistä monia suomalaisia yhdistävässä urheiluhuumassa oikein on kyse?

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen selvitettyä tiensä jalkapallon EM-kisoihin keväällä 2021 on tuttu toiveikkuus nostanut päätään. Siinä missä hopeamitali jääkiekon MM-kilpailussa kirvelee, jo pelkkä pääsy jalkapallon EM-kilpailuihin on torille lähdön paikka.

Kuinka toiveikkuus oikein syntyy ja mistä monia suomalaisia yhdistävässä urheiluhuumassa oikein on kyse? Urheilun tarkastelu antropologisen linssin läpi auttaa ymmärtämään sen kollektiivista ja rituaalista luonnetta.

Urheilu ja kansakunnan unelma

Maajoukkueurheilu on tiiviisti sidoksissa kansallisvaltioihin ja joukkueen pelaajien nähdään usein edustavan kaikkein halutuimpia ja tavoitelluimpia kansakunnan ominaisuuksia. Suomen joukkue on yhtä kuin Suomi itse.

Myös nationalismi on sidoksissa urheiluun ja kansallistunnetta voimistaa etenkin maajoukkueurheilun kaltainen kisailu. Urheilua onkin kuvattu esimerkiksi ritualisoituna sodankäyntinä, jossa urheilu toimi ikään kuin turvallisena areenana ottaa mittaa vastustajasta. Urheilukentät voivat toimia myös yleisesti hyväksyttynä lievän väkivallan ja aggression purkautumispaikkana.

Suuria urheilukisoja seuratessa vaikuttaa siltä, että urheilu on korvannut uskonnon kansojen oopiumina. Mikään ei yhdistä niin kuin Suomen joukkueen menestys arvokisoissa. Uskonnon tapaan myös urheilu on kollektiivinen ilmiö, joka sitoo ihmisiä toisiinsa rituaalisten tapojen avulla.

Urheilu on sosiaalista liimaa

EM-kisojen kaltaiset suuret tapahtumat naulitsevat katsojia stadioneille, kotisohville ja yhteiskatsomoihin seuraamaan otteluita jotka niin ikään seuraavat tarkkaa ritualistista kaavaa. Pelin kulkua sanelevat tarkat säännöt siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei ja sääntöjen noudattamista valvotaan tarkkaan. Pelaajilla on tietyt paikkansa pelikentällä ja katsojilla yleisössä. Näistä rooleista poikkeamista tai ulos astumista paheksutaan. Totuttua roolistoa on näissäkin EM-kisoissa sekoittanut esimerkiksi Greenpeacen aktivisti liitelemällä kentälle riippuliitäjällä. Peliä tai sen ympärille orkestroitunutta urheilumaailmaan kokonaisuutta on vaikea ymmärtää ymmärtämättä niitä hienovaraisia sosiaalisia normistoja, jotka niitä ohjaavat.

Myös tunteet kuuluvat urheilukentälle ja sen laidoille. Länsimaisessa pidättyvyyden ja tunteiden säätelyn kulttuurissa ottelut ovat sosiaalisesti hyväksytty areena näyttää tunteita ja päästellä höyryjä. Tunteiden avoin näyttäminen lisää myös yhteenkuuluvuutta esimerkiksi kannattajien parissa.

Urheilu on siis myös sosiaalista liimaa. Se vahvistaa yksilöiden yhteenkuuluvuutta luomalla esimerkiksi yhdistävän tavoitteen voittaa kilpailuja. Yhteinen tavoite päihittää vastustaja ja kannattaa omaa joukkuetta yhdistää tehokkaasti. Urheilun performatiivisuus ja suuret tapahtumat kuten kansainväliset kisat tekevät urheilusta niin vaikuttavaa.

Jos Suomi voittaa, jokainen meistä voittaa.

Sukupolvien unelma

Suomen osallistuminen jalkapallon EM-kilpailuihin on tuntunut kaukaiselta haaveelta ja pitkään jopa vitsiltä. Nyt pitkään nukuksissa ollut toivo on herännyt ja jopa voitto on alkanut tuntua arasti mahdolliselta.

Ennen Suomen ensimmäistä lohkopeliä kotikatsomoissa valmisteltiin lapsia siihen aiemmin totuttuun pettymykseen, että Suomi tulee todennäköisesti häviämään ottelun. Vaikka pelin aikana koettiin traagisia käänteitä, Suomi kuitenkin voitti ottelun. Mitä voitto tulee tarkoittamaan uusille sukupolville, jotka ovat nähneet Suomen osallistuvan EM-kisoihin ja voittavankin otteluita?

Urheilun ytimessä on epävarmuus. Kukaan ei voi varmaksi tietää lopputulosta tai voittajaa ennen kuin peli tai turnaus on pelattu. Tämä epävarmuus on yksi urheilun rituaalisuuden juurisyitä.

Epävarmuutta pyritään vähentämään hyvin monenlaisilla ritualistisillakin tavoilla. Pelejä ja joukkueita järkeistetään urheilujournalismissa viimeiseen asti - kuka on valmistautunut parhaiten, kenellä on parhaat pelaajat ja paras taktiikka? Epävarmuutta yritetään hallita rituaaleilla ja taikauskolla - yksi pukeutuu onnensukkiin ja fanipaitaan, toinen turvautuu totuttuihin peliä edeltäviin rituaaleihin. Epävarmuudesta lyödään vetoa, voitetaan ja hävitään rahaa.

Millaisia rituaaleja syntyy nyt, kun Suomen joukkue on nähnyt voittojakin? Koska urheilu on ytimeltään epävarmaa, ei voida koskaan varmuudella tietää, mikä lopulta johti voittoon. Paras joukkue ehkä voitti, mutta kuka tietää millainen rooli maalivahdin luottamuksella johonkin korkeampaan oli siihen, että hän syöksyi oikeaan suuntaan torjuakseen. Tai auttoiko juuri sinun päälle pukemasi pelipaita kotijoukkueen pelin henkeen.

Suomalaista jalkapalloa on pitkään kalvanut epävarmuus ja tunnelma on ollut lannistunutta ja kallistunut jopa tappiomielialan puolelle. Toiveikkuus vaikuttaa kuitenkin heränneen uudelleen henkiin. Onko myös uusi voittajien sukupolvi syntymässä?

Kuva jorono Pixabaystä